26.11.2011

Viikko 44: Lahjapussi

Olen aina välillä ommellut lasten lahjoihin "paketiksi" jumppapussin, johon on aplikoitu lahjan saajan nimi. Minusta on kivempi antaa lahja paketissa, jota ei tarvitse heittää roskiin. =)

Tämän näköinen teos tällä kertaa. Kaava omasta päästä, fuksian värinen joustofrotee Eurokankaan palalaarista, vuoren ja nimen pallotrikoo Kangastukusta ja perhoset Eurokankaan trikoosta leikattuja. 
Aikaisemmin olen tehnyt jumppakassit puuvillakankaasta, tämä oli eka kerta kun käytin joustavia kankaita, sen vuoksi myös vuori.

Alanurkkaan ompelin tämmöisen lipareen, jonka kautta nauha kiinnittyy alas.
Nauhana on kaksin kerroin tikattua puuvillanauhaa, kun valkoista nyöriä oli liian vähän varastossa.

Nurja puoli sai koristuksekseen perhosen, jota aplikoidessa oli ensimmäistä kertaa ongelmia ompelukoneen kanssa, meidän puolen vuoden suhteen aikana. Jälki on valitettavasti myös sen mukaista. Loppujen lopuksi neulan vaihto sai koneen takaisin ruotuun ja etupuolen aplikoinnit onnistui yli omien odotusten. =)

3 kommenttia:

  1. täähän on loistava idea - tarttee laittaa itelle muistiin tulevaisuutta varten... :)

    VastaaPoista
  2. Upea!!! Ja neulojen vaihto saa ihmeita aikaan, ei käytä enää ollenkaan marketin tai EK neuloja, saa tapella loputtomiin tikin kanssa...

    VastaaPoista
  3. Glenni, kiitos, sitähän voi tehdä vaikka pikkulahjoille kempparipussin paketiksi, yms... =)

    Kewa, kiitos! =)
    Mullakin on pääasiassa ihan merkkineulat ja toi neula, joka meni vaihtoon, oli itseasiassa se neula, joka tuli koneen mukana. Veikkaan, että oli vääntynyt, mahdollisesti olen ommellut sillä nuppineulaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...