1.3.2012

Pitsimekko

Tammikuussa näin kangashamstereissa ilmoituksen, jossa annettiin kasa kaapista tyhjennettyjä kankaita uuteen kotiin. No, minä annoin osalle kankaista uuden kodin, osan vein juuri tänä aamuna lahjoituksena päiväkotiin askartelumateriaaliksi.
Viime viikolla, tehdessäni edellisen postauksen testimekkoa, mietin mitähän näistä uusista kankaista saisi? Kun edellinen mekko oli valmis, tajusin tämän joustavan pitsin olevan kuin tehty tähän kaavaan...

Mekko on hihakappaleita lukuunottamatta vuoritettu, vuorikangas on myös peräisin samasta lähetyksestä. 
Pitsikangas osoittautui käytännössä varsin eläväiseksi materiaaliksi käsitellä ja vaikka kuin yritin kohdistaa pitsin kuviot etusaumaan, niin eihän ne ihan kohdikkain mennyt.
Siitä syntyi sitten ajatus pitsiröyheloistä...
Käsin leikattuja soiroja kankaasta, jotka ovat käsin rypytetty ja koneella ommeltu paikoilleen. Homma oli hidasta ja helman osalta meinasi lähteä lapasesta... 



Kaulusta kiertämään ompelin pitsisoiron, johon rypytyksen sijaan pujottelin satiininauhan ja tein siitä myös söpöstelyrusetin. =)
Testimekosta poiketen, tähän mekkoon ompelin hihan käänteisiin framilonnauhaa kiristämään hihansuuta vähän pussille, tykkään tästä versiosta enemmän.



Tässä vielä lähikuvaa helman rypytyksistä.
Tässä kuvassa pitsin väri on ehkä lähimpänä todellista. Pitsi on hyvin vaalea beige, sellainen maitoteen värinen...
Olen aina tykännyt nudeväreistä, mun mielestä sopii punatukkaisille... ;)
Itselläni on vain ollut vaikeaa löytää juuri oikeaa nuden sävyä, joka sopisi oman ihoni väriin, useimmat niistä taittaa punertavaan ja se ei mulle sovi, yhtään!

Tähän pitsiin iskinkin silmäni juuri tämän värin vuoksi.
Valitettavasti sekä väri, että pinta osoittautuivat todella vaikeiksi kuvata, eikä kumpikaan niistä pääse oikein oikeuksiinsa mutta eiköhän tästä oleellinen ilmene...



Kangasta kului 2,10m pitsiä ja 2m vuorikangasta.

14 kommenttia:

  1. Upea mekko! Kyllä oot taitava!

    VastaaPoista
  2. hieno se on, ei siitä pääse mihkään!

    VastaaPoista
  3. Vautsi! Olet kyllä todella taitava!:)

    VastaaPoista
  4. no oijoih! todella upea, miten ihmeessä sä oot jaksannu nyhvertää ton kanssa...? lopputulos on kyllä vaivan arvoinen - niin nätti että!

    VastaaPoista
  5. Sievä mekko! Kannati nähdä vaivaa

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille! =)
    Nyt vaan pitäisi keksiä missä tuota käytän... ;D

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana mekko! Samoin aikaisemmin samalla kaavalla tekemäsi! Muiden onnistumiset rohkaisee itseäkin tekemään omanlaisia versioita lehtien malleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ehdottomasti kannattaa kokeilla omia ideoita ja tehdä vaatteista oman näköisiä!! =)

      Poista
  8. Aargh, mielettömän hieno! Jos osaisin ommella itselle, en muunlaisia tekisikään!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...