30.9.2012

Lampun verhoilu

Noin puolitoista vuotta sitten oltiin vappua viettämässä kaverin luona ja siellä nurkassa nökötti parhaat päivänsä nähnyt jalkalamppu. 



























Nappasin varjostimen mukaani ja lupasin palauttaa "uutena".  =)
Seuraavaksi kuvasarja projektista. Valitettavasti olen onnistunut kadottamaan kaksi kuvaa, sen miltä varjostin näytti riisuttuna ja sen kuinka varovasti olin ratkonut varjostimen vanhan kankaan kaavaksi uutta varten.


Kehikon vanha valkoinen maalikerros oli aika pahasti hilseillyt irti, joten varovasti poistin sen kokonaan Nitromorsin avulla.




Tässä uusi kangas valmiiksi ommeltuna. Musta lanka on pujotettu yläreunan lankakujaan rypyttämistä varten. 
Kaverin toivomus oli saada uusi punainen varjostin ja eräästä toisesta projektista oli sattumoisin jäänyt täsmälleen saman laatuista ohutta satiinia, kuin alkuperäinen varjostinkangaskin oli ja värikin oli toiveiden mukainen. =)


Ensimmäisenä kangas kiinnittyy yläreunaan. Tässä ompelen käsin helmaosan ja yläosan saumavaroja nurjalta puolelta yhteen kehikon ympärille.


Varjostimen helma muodostui kahdesta kappaleesta, näiden kappaleiden saumavarat ompelin yhteen kehikon pystypienoihin molemmin puolin varjostinta.


Puhdistetun rungon alareunaan ompelin käsin punaista kanttinauhaa, johon kangas kiinnittyy. Sattumalta löysin omasta varastosta täsmälleen tuon pienan ympäryksen levyista   sopivan ohutta nauhaa. 


Varjostinkangas pingoitetaan ompelemalla alareuna kanttinauhaan kiinni.


Kun alareuna on kokonaan ommeltu kiinni, leikkasin siitä ylimääräisen pois ja kuumaliimalla kiinnitin punaista koristenauhaa alareunaan, tuohon kuvassa näkyvään alempaan kulmaan ja varjostimen yläreunaan.


Viimeisenä kiristin päällisosan niillä mustilla rypytyslangoilla suppuun, sidoin kiinni ja leikkasin ylimääräiset langanpätkät pois. 


Tässä vielä valmis varjostin omalla paikallaan.
Varsinaiseen työhön ei mennyt kovinkaan montaa tuntia mutta reilu puoli vuotta meni ennen kuin varjostin pääsi takaisin kotiin ja melkein vuosi siitä eteenpäin meni, että sain tämän projektin julkaistua täällä. =D

7 kommenttia:

  1. oih! tää on todella mahtava! mul ois kans tollain tuunausta kaipaava... tosin tartteis se kehikkokin löytää... mut tää oli loistava tutoriaali samalla!

    VastaaPoista
  2. kiitos tästä postauksesta. mulla on samanlaisia projekteja( tosin työ ja omaan käyttöön) odottamassa tuolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä!
      Tämän takia näitä "näin mä sen tein" -postauksia jaksaa välillä tehdä, kun aina löytyy joku, joka siitä sai apua! =)

      Poista
  3. muistatko millasia palasia nuo kankaat oli kun mullon nyt tuolla seuraava projekti odottamassa ja siihen ei ole kankaita. pelkkä runko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällikappale oli suorakaiteen mallinen suikale ja helmakappaleet olivat kaksi täysvinoon leikattua kaarevaa kappaletta, vähän kuin hameen helmakappaleet.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...