22.1.2013

Collegehupparimekko

Jokunen aika sitten tilasin itselleni Allt om Handarbete Sömnadsmagasinin, eli ruotsalaisen käsityölehden, ihan vaan kielikurssiksi... Ruotsin kielen taitoni on aivan liian huono ja vähän aikaa sitten heräsin siihen todellisuuteen, että mulla on koulussa tulossa ruotsin kurssi, josta on päästävä läpi!!
Olen aikaisemminkin ostanut muutaman irtonumeron kyseisestä lehdestä ja tykännyt kovasti. Mallit on kivasti vähän erilaisia kuin suomalaisissa lehdissä mutta kuitenkin sopivia suomalaiseen makuun.
Uusimmassa lehdessä ihastuin kivaan collegehupparimekkoon.

Tein mekon ensin koossa 46 mutta kaava osoittautui puoljoukkueteltaksi, joten kaventelin mekkoa aika lailla ja vieläkin tuntuu koekäytön jälkeen siltä, että vähän voisi pienentää...

Mekon juju on tuo vinoon ommeltu vetoketju, jonka tein ohjeen mukaisesti metallisena mutta seuraavaan teen kyllä muovisen, tuo on vähän raskas, eikä meinaa asettua hyvin tuossa kauluksen mutkassa.
Kangas on ihanan paksua jenkkicollegea, ostettu Lahden Wexleristä ja vuori joskus vaihtareilla vaihdettua hauskaa hiirikangasta. Vetskari on joku vanha ja kierrätetty.

Poikkeuksellisesti laitan nyt sovituskuvankin, kun innostuin kokeilemaan kameran itselaukasijaa.
En oikein tykkää olla kuvattavana, eikä tälläinen itseni kuvaaminenkaan oikein luonnistunut. En vaan ykinkertaisesti osaa olla luontevasti kameran edessä... =D

19 kommenttia:

  1. Tämän on livenäkin tosi kivan näköinen. Enpäs huomannut tuota vuoritusta, että tässä se näkyy paremmin. Tosi kivan näköinen!

    VastaaPoista
  2. Itekin tykkäisin samasta mallista! Ja sovituskuvista vaan saa paremman käsityksen vaatteesta, vaikka olisi kuinka suttuinen kuva ja päätä vailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on mutta onneksi on tuo torso, joka on melkein yhtä hyvä... ;)

      Poista
  3. Hei tuttu kangas hupussa ;) Upea mekko!

    VastaaPoista
  4. hyvinhän se poseeraminen onnistui! ja tuo on kyllä älyttömän kiva malli, älyttömän kiva!

    VastaaPoista
  5. Tilasin pikkupätkän samaa lehteä ja tämä sivu lojuu tuossa pöydällä auki, olisi tarkoitus kokeilla myös jossain vaiheessa.. Eli ilmeisesti saapi piirtää normaalia kokoaan pienemmän kaavan..? Noh, täytyypä mittailla kaavaa. Hienolta näyttää tämä sinun versiosi joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa mennä jopa kaksi kokoa pienempänä... =D
      Mä kavensin rinnan ympäriltä 16cm ja vyötäröltä sekä lantiolta 8cm ja vieläkin vois vähän kaventaa.

      Poista
  6. Ihana mekko!
    Kertoisitko lehden tarkan numeron niin voisin laittaa kirjastosta tilaukseen?
    Entä mikä mahtaa olla tässä mallissa pienin koko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numero on 1/2013, lehti taitaa olla vieläkin myynnissä...

      Poista
  7. Kivannäköinen malli! Hupun vuori on mukava piristys.

    VastaaPoista
  8. Onpa mukavan näköinen! Voisin ottaa ihan samat värit itsellenikin, ilman v'rikästä sisähuppua voisikin olla vähän tylsä.

    VastaaPoista
  9. No tämä on kivan näköinen ja olis varmasti ihana päällä!!! Ja minä tykkään sovituskuvista, ihan eri tuntuman saa kun pelkkä vaate kameran edessä (kukahan se kuvamisesta tykkäis, meidän lapset jo kerran-pari kysynyt että miksi äiti ei ole koskaan kuvissa???)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille! Tää on oikeasti niin ihana vaate päällä!! Ehdottomasti aion tehdä toisenkin, suunnittelin jo vähän erilaisella kauluksella. =)

    VastaaPoista
  11. Hei. Voiskohan sulta saada tän collegemekko/huppari kaavaa? Terkuin Tiina

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtava, sopii sulle tosi hienosti!

    VastaaPoista
  13. Tosi hieno! Täytyy itsekin kokeilla tota kaavaa.

    VastaaPoista
  14. Onko sulla tässä taskut? En mä jää vaikka kuinka koitan zoomata :D Lehden kuvissa ne törrötti jotenkin rumasti ja mietin jättäisinkö suosiolla pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannamari, mulla oli alunperin taskut mutta kaventaessa jouduin leikkaamaan ne pois, enkä viitsinyt tehdä niitä uudestaan, kun ei ne mun mielestä olleet tarpeelliset, eikä kovinkaan erikoisen näköiset...

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...