Hulivilihaalari

Tässä talven kynnyksellä tehty vaatekaappi-inventaario osoitti pahan puutteen tarhakelpoisten touhuvaatteiden kohdalla. Miten lapsi voi kasvaa tätä vauhtia??

Koska kaapista ei muka löytynyt yhtään sopivaa kangasta, niin saatiin hyvä syy viettää äiti-tytär -päivä, ensin HopLopissa riehumassa, sitten Eurokankaassa ostoksilla ja vielä ravintolaan herkuttelemaan.

Etukäteen olin valinnut kaavaksi Ottobren haalarikaavan lehdestä 6/2010.

Eurokankaasta oli tarkoitus löytää mukava pehmeä veluuri mutta palalaatikosta löytyikin hauska batiikkivärjätty kollegekangas, joka on paksua ja jossa on ihanan pehmeä nurja puoli.

Tärkeimpänä kuitenkin, neiti sai ihan itse päättää haluavansa just tämän kankaan.

Alkuperäiseen kaavaan tein muutoksena kaksikertaisen vyötärökaitaleen, josta sain nauhakujan ryhdistämään ja antamaan hiukan lisää tyttömäisyyttä haalarille. Tosin kaavan mittoja muutellessa vyötärö lipsahti pari senttiä ylemmäksi, kuin oli tarkotus...
Kaavoja jäljentäessä mietin, että kuinka monella on sama ongelma, kuin meillä, eli lapsen mitat ovat ihan muuta kuin "standardit"?
Yksi syy mun laiskuuteeni tehdä itse lapselle vaatteita, johtunee juuri kaavojen ja neuleohjeiden työläistä uudelleenmitoitusprosesseista (jaik, mikä sanahirviö...).
Ottobresta löytyy onneksi jonkin verran hoikemalle mitoitukselle tehtyjä vaatteita mutta enemmänkin kaipaisin ja varsinkin neuleohjeissa pitäisi lasten kohdalla huomioida paremmin myös leveys, pituuden lisäksi.

Rosetteja

Ehkä se oli kevään ensimmäiset auringon säteet, kun sai muistojen syövereistä tupsahtamaan muiston lapsuudesta ja mummin paistamista roseteista. Ennen kaikkea muiston, siitä kuinka hiippailtiin salaa hakemaan herkkuja, jota ei maltettu odottaa seuraavaan päivään.
Kauppareissulla oli aivan pakko ostaa rosettirauta ja kokeilla niiden tekemistä.
Ei ihan saman näköisiä, kun muistan mummin paistamien olevan mutta ihan kelpo yksilöitä kuitenkin. Päälle reippaalla kädellä tomusokeria ja hyvältä maistuu.
Vappuna taidan paistaa mielummin näitä perinteisten munkkien ja tippaleivän sijasta.

Resepti:

Noin 40 kpl

 1½ dl vehnäjauhoja

1½ dl maitoa

Sekoitetaan hyvin keskenään.

Lisätään:

2 kananmunaa

½ tl suolaa

1 rkl sokeria

Sekoitettan huolellisesti ja viimeisenä lisätään:

2 rkl olutta

joka tekee taikinasta ihanan kuohkean.

Paistetaan pienessä kattilassa öljyssä tai kookosrasvassa. Itse suosin kookosrasvaa, koska pidän sen mausta enemmän, kuin öljyjen ja toisaalta kookosrasvassa on väitetty olevan, jopa jonkin verran terveellisiä ominaisuuksia. 

Muistelen, että kookosrasvassa olisi myös korkeampi syttymislämpötila, kuin öljyssä, joten olisiko myös turvallisempi vaihtoehto...?

Pienellä palalla vaaleaa leipää testataan, että rasva on sopivan kuumaa, eli kun leipä ruskistuu kullanruskeaksi on aika alkaa paistamaan.

Kuumenna rautaa ensin rasvassa hetki ja upota noin 3/4 osaa raudasta taikinaan, niin ettei raudan päälle tule taikinaa. Taikina ikään kuin kiehahtaa rautaan kiinni. Sitten rauta rasvaan ja noin 5-8 sekunnissa rosetti on ruskistunut kullanruskeaksi.

Jos rosetti ei pysy raudassa tarvitset avuksi pientä reikäkauhaa tai metallilastaa, jonka avulla rosetit saadaan nostettua rasvasta. Laita rosetti talouspaperin päälle jäähtymään.

Jäähdytä kunnolla ja sirottele tomusokeria pinnalle.

Rosetit maistuvat hyvin vaikkapa lumiukon rakennusurakan jälkeen =)
Kuvan ukkoa varten jouduin ensin kaivamaan  kuopan metriseen hankeen ja kaivoin noin 20 metrin polun, että metrin mittainen nappula pääsi osallistumaan ukon tekoon hukkumatta hankeen, tällä lumimäärällä taitaa jäädä talven ainoaksi ukoksi.
Tulipa ainakin sulatettua rosettien energiat ennakkoon =)

Kierrätys kunniaan

Muita blogeja selaillessani törmäsin näihin ihaniin sytykeruusuihin, pakkohan niitä oli kokeilla, kun kotona on takka ahkerassa käytössä ja kananmuniakin kuluu sen verran kiitettävästi, että kennoja sellaisenaan on usein käytetty sytykkeenä.

Täältä löytyy blogi, josta ruusujen ohje on peräisin. Itse käytin metallisia grillipihtejä steariiniin dippaamiseen ja dippasin ruusut kokonaan pohjaa myöten.

                                                                                                                                                                  

Vaikka ukkokullan mielestä nuo muistuttavatkin Addams familyn sisustutyyliä, niin minusta ne on hienoja ja parasta on se, että ruusut oikeasti toimivat erinomaisesti myös sytykkeenä.

Ruusujen askartelu on myös sopivaa puuhaa perheen pienimmille, oma nelivuotiaani on oikein innokas repimään kennoja kappaleiksi  =)

Kaiken alku

No niin, monen kuukauden pohdiskelun jälkeen, tässä tää nyt on, oma blogi.
Jahka ulkoiset puitteet saan kuntoon, niin alan paneutumaan siihen, mitä kaikkea tää homma pitääkään sisällään...