13.3.2011

Viikko 10: Helmet

Kun kaikki muut, niin minäkin...
Eli helmikorun tein. Korujen teon olen jättänyt vähemmälle, ei niin etteikö kiinnostaisi mutta tuntuu, että noita materiaaleja on jo muutenkin vähän (oikeestaan aika paljon) joka lähtöön, niin en ole viitsinyt alkaa haalimaan lisää harrasteita.


Näiden helmien kohdalla kuitenkin tein poikkeuksen. Olen nähnyt useammassakin blogissa ja olipa jossain lehdessäkin tämän mallin mukaan tehtyjä helmiä, tykästyin aika paljon.
Malli on ihan superhelppo ja nopea, ensikertalaiselta meni noin 10 minuuttia telkkaria katsoessa. Aion ihan varmasti tehdä saman ohjeen mukaan parit eri väriset helmet ja mielessä olisi myös pikkuisen muokattu malli...


Koruun meni 6 metriä narua, taitettuna neljään osaan. Helmiä on 3 helmeäx14 solmuväliä. "Lukkona" toimii 1 iso vihreä helmi, joka on ensimmäisenä pujotettu kahteen naruun ja solmu perään. Viimeisenä, kun kaikki helmet on pujoteltu, kaikki neljä narua solmitaan lenkiksi, joka mahtuu juuri ja juuri aloitushelmen ympäri.
Alun perin mulla oli lisäksi vielä kahta helmimallia, joita oli tarkoitus laittaa koruun mutta eipä mennyt nyöri niiden reijistä läpi, joten jouduin turvautumaan pariin lasihelmimalliin, joita sattui laatikosta löytymään.
Pois jääneistä helmistä on jo suunnitteilla rannekoru, siitä sitten myöhemmin... =)

5 kommenttia:

  1. Voi ku kaunis :)
    Ja melko määrä noit lankoja tuos alemmas kuvas ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanan yksinkertainen ja kaunis koru!

    VastaaPoista
  3. Kiitos!!
    VilliHelmen nettikauppaa olen selaillut ahkerasti pari päivää, ei yhtään hyvä juttu... ;D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...