18.7.2011

Viikko 25: Punahatut

Mun pieni tyttöni oli viime perjantaina viimeistä päivää ihan vaan tarhalainen.
Elokuun alusta alkaa eskari ja vieläpä uudessa tarhassa.
Viime viikolla sain vihdoin valmiiksi 4 kpl. tarhatädeille kiitokseksi mennyttä ompelusta.

Ompelin jokaiselle ryhmän hoitajalle punaisen hatun. Ei mitenkään erityisen mielikuvituksellista, kun tarharyhmän nimi oli Punahatut. =D
Hatut ovat muuten samanlaiset mutta jokaisen lierin tikkaus on pikkuisen erilainen.

 Sisälle vuorikankaaseen painoimme kangasvärillä tytön kädenjäljen. Tarhatädit ovat kolmisen vuotta kasvattaneet lastamme ja koskettaneet elämäämme, joten käsi kuvainnollisesti "koskettaa" jatkossa tarhatätejä. =)

Päällikangas on Eurokankaasta, luonnonvalkoista kanvaasia, jonka itse värjäsin punaiseksi.
Vuorikangas on myös Eurokankaasta, vaaleanbeigeä todella ohutta puuvillaa.

Kuvissa hatun malli näyttää jotenkin oudon kulmikkaalta, malli on kuitenkin aika perus kalastaja-/puutarhahattu. Malli on reilun vuoden takaisesta Modasta, sama kun aikaisemminkin tekemäni hellehatun mutta näihin kavensin lieriä.

6 kommenttia:

  1. Mainio lahja ja varmasti mieluinen!!! Onnea pikkuiselle eskarilaiselle!

    VastaaPoista
  2. Ja isot kiitokset maalarinteipin vinkistä! Sinulla on aina niin hyvät niksit!

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihana idea ja toteutus! :)

    VastaaPoista
  4. voi miten kaunis idea - ihania ovat ja varmasti mieluisia!

    VastaaPoista
  5. Että voi olla hurmaavat lahjat, uskomatonta!! Kirjauduin tähän ihanaan blogiin, tervetuloa myös romulyyliin, toivottaa riitta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kewa!
    Yritän kovasti jakaa ihan oikeasti hyödyllisiä niksejä, nyt kesällä olen vaan ollut vähän laiska niiden julkaisussa. =)

    Kiitos Sani ja glenni! =)

    Kiitos kovasti Riitta Sinikka ja tervetuloa! =)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...