5.6.2012

Yökkäri

Kaavojen piirtelystä sain vaihdossa palan kivaa norsukangasta. Samaa kangasta olen jo muutamaan kertaan miettinyt ostavani mutta ajattelin, että se on tytölle liian lapsellista, tyttöpä yllätti ja ihastui! =)

Tyttö tykkää käyttää, varsinkin kesällä, yökkärinä pikkupöksy-paita -settejä ja edellsikesäiset on kaikki jäänyt pieneksi, joten elefanttipala pääsi tähän käyttöön.
Hipstersien kaava on 6/-10 Ottobresta ja sitä olen käyttänyt aikaisemminkin Pilvimekon kanssa. Tällä kertaa lahkeensuiden kääntämisen sijaan kanttasin ne, jotta saisin yölläkin paremmin paikollaan pysyvän mallin. ;)
Kanttaus toimi muuten tosi hyvin mutta seuraavalla kerralla tarttee muistaa kaventaa haarakappaletta.

Paidan kaava on 3/-12 Ottobresta, piirsin sieltä toista projektia varten sellaisen frillahihapaidan ja sen etu ja takakappale sopi sellaisenaan tähän, joten säästyin itse piirtämiseltä. =)
Olkainkanttaukset on omasta hatusta.

Kangas jäi ihan pikkaisen vajaaksi, etten saanut samasta takakappalettakin, joten tein ihan valkoisesta jerseystä.
Sen verran jäi paidan helmakin vajaaksi, että taitteen sijasta testasin siihen rullapäärmettä.
Mä olen jäänyt koukkuun rullapäärmeeseen, ompelen sitä tällä hetkellä joka paikkaan. =D

15 kommenttia:

  1. Todella söpö setti!!! Ihanat ne leveät olkapäät!

    VastaaPoista
  2. Olkapää taida olla väärä sana, siis ne olkaimet-narut, huhhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olkaimet taitaa tosiaan olla oikea sana. ;)

      Poista
  3. Ihanaa kangasta, mie tykkään tuosta:) Ja kivan yösetin olet saanut siitä tehtyä:) Niin ja rullapäärme, I love it. Voiko sen helpompaa ollakaan?! Myös joustava suoraommel (se "kolminkertainen") on tosi kiva ja kaikki koristeompeleet, niin ei tarvii vaihtaa aina kaksoisneulaa (ja katkoa sitä.. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =)
      Täsmennän vielä, että nimen omaan saumurin rullapäärmeeseen jäin koukkuun, kun vihdoin päätin testata muutakin kuin perusommelta. =D

      Poista
  4. Minäkin tykkään tosta norsusta ja oon turhaan vongannut sitä kangasvaihtareilla. Tosi kiva setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli ruskeena tätä jo kertaalleen vaihtareilla nenän edessä ja melkein otin mutta ajattelin, et ei muka kelpaa... ;)

      Poista
  5. Ompas kivan näkönen setti! Hyvä että kangas oli mieleinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut tytölle todella mieleen, tää päällä on nyt nukuttu kolme yötä, eikä meinaa suostua pesuun laittamaan. =D

      Poista
  6. haa, tuota hipsteri-kaavaa pitääkin kokeilla kun se istuu noin kivasti! :)
    ihana setti!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! =)
    Haarakappaletta kannattaa tosiaan kaventaa, jos aikoo kantata, tai laittaa resorin. Jos ohjeen mukaan kääntää reunat toimii sellaisenaan hyvin. =)

    VastaaPoista
  8. Ihana pikkuinen kesäyökkäri. Pikkarimuutoksesta tulikin kiva noin, itse olen kokeillut vain ohjeen mukaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...