6.8.2011

Viikko 28: Syksyistä tarhavaatetta

Oma lötköpaitani ja lökäpöksyni saivat seuraa, kun kankaan lopuista ompelin tytölle oman asun. Paidan ompelin kyllä jo viime viikolla...

Paitakangasta ei ollut ihan tarpeeksi pitkiin hihoihin, joten säädin tuollaiset valkoiset feikkihihat jatkeiksi. Kaavana Ottobre 6/-09 Night Owl, koko 122, leveydestä jätin saumavarat pois. Vähän väljä tuo vielä on mutta luulisi mahtuvan kevääseen asti.
Kuvassa tuo kaulus näyttää roikkuvan oudosti, oikeasti se onnistui aika hyvin.

Ensimmäistä kertaa uskaltauduin ompelemaan raglanit taso-ompeleella päällekkäin, ensimmäinen sauma ei ihan mennyt putkeen mutta loput kolme kestää jo katseita. Onneksi silittämällä saa yllättävän paljon anteeksi... =D 

Housut on tehty samalla Ottobren Neat Beat-kaavalla, kuin nämä housut
Nämä housut on tehty nilkasta vyötäröön ilman tereitä ja saumoja ja ohjeesta poiketen nilkkaan on ommeltu kuminauha pussittamaan lahkeet.


Tässä ihaillaan tänä kesänä jo kolmatta "vauvaa" mun Lanzarotelta, reilu kolme vuotta sitten, tuodussa aloe verassa, Lanzaloessa.
Tätä menoa voin alkaa uuttamaan omaa aloe veraa lähivuosina. =D
 

1.8.2011

Viikko 27: Lökäpöksyt

Ties kuinka kauan ympäri työhuonetta seikkailleet kankaat sain vihdoin leikattua ja ommeltua. Pitkään on ollut tilauksessa uusi oloasu itselleni, sellainen jossa on mukava olla kotosalla.

Valitan ihan kelvottoman kamalaa kuvaa mutta en vaan saanut järkevästi kuvattua näitä päällänikään, kun ainoa kokovartalopeili on eteisessä, eikä siellä ole kunnolla tilaa kuvata peilin kautta.
Näiden kaava oli taisi olla Moda 2/-11 lehden lopussa pienoiskaavana 1:5, joka piti itse suurentaa. Sen lisäksi jouduin vielä suurentamaan kokoa, kun pienoiskaava oli vain yhdelle ohjeessa mainitsemattomalle koolle, joka ei olisi mun päälle mahtunut. =)
Kangas on Eurokankaan joustofroteeta palalaarista, ostettu jo pari vuotta sitten. Alunperin tykkäsin tuosta oudosta oranssinruskeasta väristä mutta noiden resoreiden takia yritin joustiksen värjäystä tummanruskeaksi, epäonnistuin surkeasti. Huolimatta siitä, että kankaassa on suurin osa puuvillaa, niin väriä ei tarttunut juuri ollenkaan.
Resorit on ostettu myös melkin kaksi vuotta sitten Eurokankaasta. Resori on jotain keinokuituista kiiltelevää moniväristä neulosta, josta olin alunperin ajatellut jotain ihan muuta mutta totesin, että parhaiten tuo taitaa palvella  pieninä määrinä esim. resoreissa.
Kuva muuten valehtelee resorin värin oudosti, oikeasti se on pohjaväriltään tummanruskeaa, jossa on erivärisiä raitoja.
Pariksi oli tarkoitus tehdä myös pusero mutta joustista jäi liian vähän, enkä jaksa mitään palapeliä rakennella, joten loput joustikset taitavat jalostua tytön pöksyiksi.

25.7.2011

Viikko 26: Lötköpaita

Ihan alkuun toivottelen tervetulleeksi kaikki uudet lukijat ja yleisesti kiittelen vanhojakin lukijoita mielenkiinnosta blogiani kohtaan.
Vaikka alunperin perustin blogini omaksi huvikseni ja edelleenkin jatkan ilman paineita, enkä tavoittele suurta suosiota, niin kyllä jokainen uusi lukija mieltä lämmittää ja jokaisen jätetyn kommentin luen ilolla.  =)

Sitten itse asiaan.
Viime viikolla sain vihdoin valmiiksi pari kuukautta työpöydällä olleen projektin, eli ostamastani yöpaidasta jäljensin kaavat ja tein lötkön trikoopaidan ihan päiväkäyttöön.

Trikoo on Eurokankaan palalaarista ja olen pyöritellyt sitä pariin otteeseen jo talvella käsissäni, ostamatta. Aikaisemmin kesällä näin tätä taas ja päätin, että nyt ostan. Tykästyin kuosiin heti ensimmäisellä kerralla en vain ollut varma, että sopiiko mulle. 
En tiedä vieläkään sopiiko mutta enään en välitä. ;D



Tästä kuvasta saa vähän paremman käsityksen paidan mallista.

Paita on tehty kahdesta kaavasta, etu- ja takakappaleesta. 
Idea on, että paita on lantiolta vähän tiukka ja yläosa jää väljäksi. Kaula-aukosta tuli aavistuksen turhankin väljä, kun jouduin ensimmäisen resorin leikkaamaan pois ja ompelemaan uuden, kun ei oikein onnistunut...
Kaula-aukko toimii kuitenkin ihan hyvin ja pysyy ylhäällä paljastaen pikkuisen toista olkapäätä.
Paita oli tarkoitus tehdä kahdesta kappaleesta mutta koska en mitannut kangasta ENNEN kuin aloin leikkaamaan, niin kävi niin, että takakappaleen sain kokonaisena, etukappaletta en...
Sovelsin sitten vyötäröosasta tuollaisen sivusaumoista rypytetyn, niin että keskelle mahaa tuleva typerä sauma jäi piiloon.
Lopputulosta pidän oikein onnistuneena, vaikka mallinuken päällä ei olekkaan ihan edukseen.


Tyttöseni, kun näki paidan tuolilla, niin huusi kovaan ääneen: "JEEE! Ihana uusi mekko!!!"
Voi sitä pettymyksen määrää, kun jouduin kertomaan, että tämä on ÄIDIN paita.
Onneksi kangasta jäi vähän jäljelle... Siitä kuitenkin myöhemmin. =)

18.7.2011

Viikko 25: Punahatut

Mun pieni tyttöni oli viime perjantaina viimeistä päivää ihan vaan tarhalainen.
Elokuun alusta alkaa eskari ja vieläpä uudessa tarhassa.
Viime viikolla sain vihdoin valmiiksi 4 kpl. tarhatädeille kiitokseksi mennyttä ompelusta.

Ompelin jokaiselle ryhmän hoitajalle punaisen hatun. Ei mitenkään erityisen mielikuvituksellista, kun tarharyhmän nimi oli Punahatut. =D
Hatut ovat muuten samanlaiset mutta jokaisen lierin tikkaus on pikkuisen erilainen.

 Sisälle vuorikankaaseen painoimme kangasvärillä tytön kädenjäljen. Tarhatädit ovat kolmisen vuotta kasvattaneet lastamme ja koskettaneet elämäämme, joten käsi kuvainnollisesti "koskettaa" jatkossa tarhatätejä. =)

Päällikangas on Eurokankaasta, luonnonvalkoista kanvaasia, jonka itse värjäsin punaiseksi.
Vuorikangas on myös Eurokankaasta, vaaleanbeigeä todella ohutta puuvillaa.

Kuvissa hatun malli näyttää jotenkin oudon kulmikkaalta, malli on kuitenkin aika perus kalastaja-/puutarhahattu. Malli on reilun vuoden takaisesta Modasta, sama kun aikaisemminkin tekemäni hellehatun mutta näihin kavensin lieriä.

12.7.2011

Viikko: 24 Ompeluksia leikkimökkiin

Pieneen keittöön pieniä ompeluksia. =)

 Pienet verhot pieneen ikkunaan.

 Pieni patakinnas ja pieni patalappu.

 Pieni essu pienen kokkaajan pyynnöstä, ilman ei kuulemma voi millään tehdä hyvää ruokaa... =D

Kangas on ostettu IKEAsta ja on valmiiksi pestyä ihanan pehmeää puuvilla, oikein sopivaa myös vaatekankaaksi.
Kaikki kaavat ovat omasta päästä.

8.7.2011

Viikko: 23 Portugali

Taas reissussa, tällä kertaa kone lennätti meidät Portugalin helteisiin.

Voi kun sitä osaisi ottaa lentomatkat yhtä rennosti.
Mä suorastaan vihaan lentämistä, 200 ihmistä sardiinipurkissa, yli kymmenen kilometrin korkeudessa ja tällä kertaa oikein ennätysahtaassa koneessa on vain jotenkin täysin luonnoton matkustustapa.



Kohteemme oli pieni kalastajakylä Alvor, heti alkajaisiksi vuokrasimmekin auton neljäksi päiväksi. Se osoittautui varsin hyväksi ideaksi, koska hellettä oli 36-38 astetta ja ainoa kunnollinen ilmastointi noina päivinä löytyi siitä autosta. =)
Heti auton saatuamme suuntasimme kohti Lissabonia.
Kuvassa kaaren takana näkyvän pitkän kävelykadun tutkiminen sivukujineen sai yhden päivän hujahtamaan varsin joutuisasti ja matkalaukun lihomaan muutamalla kilolla.

Patsaissa ja suihkulähteissä on vaan jotain, mikä  saa kuvausvimman päälle. Tämäkin patsas oli oikein poikkeuksellisen kuvauksellinen... =)

Yhtenä iltapäivänä ajettiin läheiseen Albufeiran lomahelvettiin ihan vaan nähdäksemme oppaan mainostaman ostoskadun. Sen reissun parasta antia oli yhden talon edustalle rakennettu hiekkapatsastaidenäyttely. Osa patsaista oli vielä kesken kuvassa hieno yksityiskohta, joka toistui useammassa kohdassa. 
Mitäköhän noille muuten käy, kun sataa?

Vikan autollisen päivän vietimme Sagresissa ja "Maailman laidalla". Kuvassa MannerEuroopan läntisimmät kalliot. Näitä maisemia katsellessa en yhtään ihmettele miksi aikanaan tätä paikkaa pidettiin maailman laitana.


Karua asumista Atlantin rannalla, ei ihme että tämäkin asumus on hylätty aikaa sitten.
Varsin kauniita ja kuvauksellisia nämä raniot ovat.


Arvaatteko mitä tässä myymälässä oli kaupan??
Näitä ihania lautas-/keramiikkapajakauppoja oli vaikka kuinka paljon, harmi vain ettei ehditty pysähtymään yhdessäkään. 
Toisaalta matkalaukut naukui saumoistaan ja hipoi painorajoja jo nyt, eli parempi tällä kertaa näin... =)


Tässä yksi tuliainen, jota olisin halunnut raahata matkalaukullisen Suomeen, Lime Calippo.
Niin hyvää!!! Ihan paras kesäjätski ikinä!


Hmmm... Nyt alkoi tekemään mieli jätskiä, täytyy mennä penkomaan pakastinta. =)

23.6.2011

Viikko 22: Äidiltä tyttärelle




 Mun melkein kymmenen vuotta vanha pohjepituinen salsahame sai uuden elämän tyttären mekkona.
Hame jäi raskauden jälkeen pieneksi vyötäröltä (yllätys... =/).
Viime kesänä poistin hameesta ylimmän palasen ja ompelin tilalle resorin, jokin siinä tökkäs ja jäi käyttämättä. 
Nyt purin resorin pois ja ompelin varsin eksoottisesta kankaasta yläosan.

 

Yläosan kukkakankaan ostin joskun alkuvuodesta Eurokankaasta. Kangas löytyi askartelukangaslaarista ja keveyden takia ei paljoa maksanut. Vasta kotona avasin taitellun palan ja yllätys oli melkoinen, kun kangasta olikin melkein 4 metriä!! 
Kangas on ihanan ohkaista puuvillaa mutta yksinään vähän turhan kirjavaa.


Hihansuita ja kaula-aukkoa varten leikkasin aikaisemmin poistetusta vyötäröpalasta vinonauhaa. Kaula-aukkoon tein tällä kertaa tuollaisen nyöritetyn halkion helpottamaan päälle pukemista. Nyöri on alkuperäisen hameen vyötärönkiristysnaru. Narun päihin lisäsin puuhelmet pikkuneidin iloksi. =)
Helmaosan rypytin framilonnauhalla yläosaan sopivaksi.
Yläosan kaava on oma.




Mekko läpäisi erinomaisesti tärkeän pyörähdystestin. =)
Pituutta mekolla on sen verran, että ajattelin sen olevan lähinna ensi kesän mekko mutta neiti olikin sitä mieltä, että pituus on just hyvä.


Näillä pyörähdyksillä toivotamme hyvää Juhannusta kaikille! 
Toivottavasti edes jossain päin Suomea saadaan aurinkoinen Juhannus...

19.6.2011

Viikko 21: Pikeemekko

Uusimmassa Moda-lehdessä oli kiva kellohelmaisen mekon kaava, just sellainen jota olen halunnut.


Kangas on samaa Eurokankaan pikeekangasta, kuin aikaisemmassa kesämekossani mutta eri väristä. Väri ei ole järin kesäinen mutta tykkään tuosta vihreästä kovasti. Kaulus- ja hihakaarrokkeiden ruutukangas on peräisin vanhasta tunikastani, josta taannoin ratkesi hihasauma, enkä ole jaksanut sitä korjata. Hyvin toimii kierrätettynä tässä hameessa. =)
Kerrankin kaavan koko oli täydellisen oikea muuten mutta hihakaarrokkeet teen seuraavalla kerralla 1-2 kokoa isommiksi.
Ja jos joku aikoo tehdä tuon saman mekon, niin ompeluohjeet ovat virheelliset ja puutteelliset. Itse tein ihan käsittämättömän mokan hihakaarrokkeiden kanssa, kun noudatin ohjetta. Jouduin leikkaamaan hihaosat uudelleen ja ompelin nuo omasta päästä huomattavasti paremmin. 
Malli siis lehdestä Moda 3/-11.

Uudistunut Moda on mielestäni onnistunut erittäin hyvin muutoksessaan. Sisältä lehti on siisti ja selkeä ja uusimman lehden vaatteistakin tahtoisin lähes jokaisen.
Kansi sen sijaan ei saanut täysin varauksetonta ihailua osakseen, täytyy odottaa pari seuraavaa numeroa lisää katsoa, kuinka uusi tyyli toimii jatkossa.

13.6.2011

Mini Angry Bird

Kaveri oli meillä viikonlopun kylässä ja tykästyi kovasti tytölle tekemääni Ängri böödiin, joten eilen illalla telkkarin ääressä väsäsin hänelle ihan oman tipun. =)


Kaveri kertoi olevansa koukussa kyseiseen peliin ja hänen mielestään ihan paras on tuo musta tipu, joten sellaisen virkkasin. 
Tällä kertaa tein minikoossa ja laitoin pikalukon töyhtöön kiinni, joten voi käyttää avaimenperänä tai laukkumaskottina.

12.6.2011

Viikko 20: Ängri bööd

Pikkuneiti himoitsi ensin virkattua munamiestä mutta jokin aika sitten keksikin, että tahtoo virkatun Ängri böödin. Kunnon äitinähän sellaisen sitten virkkasin. =)


Näitähän on jo parissakin blogissa näkynyt ja Ravelrystakin löytyy ilmaiset ohjeet koko lintukatraalle. Halusin tehdä tästä vähän isomman joten päätin unohtaa muiden ohjeet ja aloin virkkaamaan omasta päästä. En ole ikinä ennen virkannut palloa, pari hattua kylläkin, joten yrityksen ja parin erehdyksen jälkeen tajusin kuinka yksinkertaisesti pallo todella syntyy.


Kuvissa tuo nokka korostuu jotenkin oudosti, livenä se on paljon sopusuhtaisempi. Silmissä on mustat napit ja täytteenä vanua, muuten koko komeus on virkattu enempi vähempi ikivanhoista jämälangoista. Kaikki langat ovat villaa ja virkattu 2,5 koukulla, jotta sain mahdollisimman tiukkaa silmukkaa, että vanut eivät puskisi läpi.
Värien suhteen kävi hyvä tuuri, että just tämän linnun värit löytyi varastosta, sitä mustaa tipua varten olisi myös langat, joten katotaan jaksanko vielä sellaisen väsätä kaveriksi.
Neiti tosin ilmoitti juuri, että haluaa possuja, valisti vielä mitä värejä niihin tarvitaan. =D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...