12.4.2011

Viikko 13: Kevätsetti

*Huoh*
Tuntuu, että tekemistä riittää enemmän kuin aikaa, se on vissiin tää kevät, kun yhtäkkiä kaikkea pitäis tehdä kerralla, pelkään vissiin ajan loppuvan kesken...
Viime viikon valmistunut tekele olis nyt esittelyssä vähän myöhässä:


Regian extra twist merinosta, omasta päästä kaivetulla ohjeella, neulotut pipo, sormikkaat ja kaulahuivi, koristeltu virkatuin kukkasin, niiden ohjeet kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia, isompi on Irlanninruusu pienempää en nyt just muista. Kolme kerää lankaa meni viimeistä senttiä myöten, yksi pikkukukka jäi jopa ilman terälehteä. =)
Lanka on aivan ihanan väristä ja merinovilla periaatteessa kivaa neulottavaa, en vaan oikein lämpene noille hammastikun vahvuisille 2½ puikoille...


Tähän väliin edit, eli:
Ihan tosta vaan hetkessä nää ei kyl syntynyt, pariin otteeseen on postauksissakin vilahdelleet helmikuun alusta lähtien...
Pipo meni nopeasti alkuinnostuksessa, sormikkaita on purettu ja yritetty uudelleen niin monta kertaa, että meinas jäädä tekemättä ja kaulahuivi kaikessa helppoudessaan oli toooosi puuduttavaa neulottavaa, jopa telkkua katellessa.


Kuva on valitettavasti vähän tärähtänyt, varsinkin päästä mutta kai tuosta oleellinen käy ilmi ja tämä on noin 50 kuvasta vähiten tärähtänyt. 
Meillä ei meinaa mallilla riittää kärsivällisyys kuvattavaksi, silloin kun pyydetään, muuten sais kyllä olla kuvaamassa. Mulla taas ei riitä kärsivällisyys kärsimätöntä mallia kohtaan, joten kohta on siirryttävä henkarikuviin.  =/


Tähän loppuun vielä varoittava esimerkki:
Perjantaiaamuna vein lasta tarhaan ja papparainen ajoi liikenneympyrään kaasu pohjassa suoraan mun eteen, rikkoen räikeästi väistämisvelvollisuuttansa, senteistä kiinni ettei kolissut kovaa!
Hetken kuluttua liikennevaloissa oltiin vierekkäin ja pappa näytti vihaisia käsimerkkejä, joista tulkitsin niin, että pappa todella kuvitteli olleensa etuajo-oikeutettu.
Onneksi jäi rekkari päähän, kotona kaivoin papan nimen ja osoitteen ja tänään lähti postissa melko kattava paketti sääntöjä mm. tiehallinnon sivuilta, kuinka liikenneympyrässä ajetaan, sekä paikallisen autokoulun yhteystiedot...
Mun mittani on virallisesti täysi tämän kylän autoilevia ikäihmisiä kohtaan ja aion jatkossakin harrastaa vastaavaa kansalaisaktivismia, jos vaikka saisi myös paikalliset mopoautoilevat teinit pois vaarantamasta muuta liikennettä!!!


10 kommenttia:

  1. Huippu idea lähettää liikennevalistusta postitse!! =D Toitottavasti printtasit ne riittävän isolla fontilla. ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä on päiväkotimatkalla tietyöremontti ja useamman kerran olen meinannut saada vasemmalta ja kolmion takaa jonkun kylkeeni. Pahimmat soittavat torvea ja kansainvälisiä käsimerkkejäkin on vilauteltu. Nyt tiedän, mikä on hyvä vastaisku ;)

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihana setti!! Mikäs nää oikein olet naisiasi, kun tuosta noin vaan hetkessä tuommotteita tekaset?? Meikällä menisi jo tuohon pipaan viikkoja, sormikkaita en saisi tehtyä edes unissani :))

    Oli muuten todella hienosti tehty tuo liikenne kasvattaminen. Itse sorruin toissa jouluna vähän epäasiallisempaan liikenne kasvattamiseen eräässä Tamperelaisessa parkkihallissa, kun 60v mies oli parkannut citymaasturinsa kulmittain niin, etten saanut oikein parkattuni autoni ovea auki. Selvitin miehen yhteystiedot rekkarin perusteella, ja sain kiinni miehen vaimon joka ystävällisesti auttoi paikantamaan miehen hammaslääkäriltään. Ja siihen se ystävällisyys sitten päättyikin.

    Mies tuli tympeänä paikalle tivaamaan että mikä täällä on ongelmana, ja kun selitin asiani niin totesi että olisit tyttö kiivennyt vaikka takaluukusta sisään. Auko päätään ja kettuili siinä aikansa, mutta siirsi sentään auton. Vieläkin tänä päivänä harmittaa, etten soittanut heti paikalle poliiseja. Lopulta minäkin poltin käämini sen törpön kanssa, ja kerroin mitenkä autoa ajetaan, ja mitenkä se parkataan. Mihinkä se törppö totesi ivalliseen sävyyn että hyvää joulua vaan sullekin. Siinä kohtaa minulla napsahti totaalisesti, ja sanoin tyynen rauhallisesti, mutta isoon ääneen, niin että kaikki muutkin parkkihallissa olijat kuulivat, että toivon sydämestäni ihan helvetin paskaa joulua sinulle, minun jouluni sinä ainakin yritit pilata.
    Ikinä ei ole niin pahasti napsahtanut täysin tuntemattomalle ihmisille, mutta kärsin tyhymien ihmisten allergiasta, ja silloin iski anafylaktinen shokki.

    Seuraavana päivänä lähetti toi joulukukan, kortissa oli pahoittelut ja törpön vaimon allekirjoitus. Minä olin vielä enemmän pahoillani hänen puolestaan.

    VastaaPoista
  4. No miten niin et saa mitään aikaiseksi! Kutominen se vasta aikaa vie ja niin pienillä puikoilla!!! Upea setti!
    Ja tosi hyvä idea se liikennensääntöjen lähetys, olisin itse vielä lähettänyt ilman postimerkkiä, että paappa olis joutunut lunastamaan postista sen tietopaketin, hehhhh. Ärsyttävä ja todellakin pitäis lähettä ne uudelleen autokouluun! Tässä se seuraus kun ajokortti myönnettään niin pitkäksi ajaksi (meillä 10v kerrallaan vain, minä kyllä vaihdoin oman kortin täällä, hehhh). Ja ne paappat pitäsi laitta terveystarkastukseen, ne eivät näe/kuule enää kunnolla;)
    Haltiakummin tarinalle nauroin, olen kerran kaupassa yhdelle mummolle räjähtänyt täysillä kun tuli neuvomaan miten minä julma äiti huudattan lastani (kiukkukohtaus). Oli itsellä sen jälkeen erittäin nolo olo...

    VastaaPoista
  5. Tiina: Kiitos, kyllä se pappa näkee lukea ja tarkeimmät on alleviivattu!! ;)

    Rva Kepponen: Suosittelen tätä tapaa lämpimästi!! =D

    Haltiakummi: Ihan tosta vaan hetkessä nää ei kyl syntynyt, pariin otteeseen on postauksissakin vilahdelleet helmikuun alusta lähtien...
    Pipo meni nopeasti alkuinnostuksessa, sormikkaita on purettu ja yritetty uudelleen niin monta kertaa, että meinas jäädä tekemättä ja kaulahuivi kaikessa helppoudessaan oli toooosi puuduttavaa neulottavaa, jopa telkkua katellessa.

    Pakko myöntää, että olen myös sortunut antamaan suoraa palautetta melko äänekkäästi mm. parkkialueella törttöileville (ite kun en ikinä... ;D)
    Aika hienosti tehty vaimolta, toivottavasti herra on saanut kunnon nalkutukset kotona!!

    Kewa: Aikaahan nää todella vei, melkein kaksi kuukautta, viimeinen silaus, eli kukat ja hapsut sain aikaiseksi viime viikolla. Olen melko nopea neuloja, jos on mielekäs työ puikoilla. Lopputuloksesta huolimatta, näitä en tykännyt tehdä, paitsi kukkia. =)

    Olen ollut pitkään sitä mieltä, että ajokortin pysymisen ehtona pitäisi olla esim. 10 vuoden välein käytävä parin tunnin teorialuento, jossa päivitetään uusimmat liikennesäännöt. Mm. liikenneympyrät ovat sen verran tuore juttu, ettei edes Helsingissä ollut noin 15 vuotta sitten, ympyröitä monessakaan paikassa. Perinteiset autokoulupaikat olivat Herttoniemen iso ympyrä ja Malmin pikkuympyrät.

    VastaaPoista
  6. Hienon neulesetin oot tehnyt!
    Mun kakspuolospuikkoprojekti hyytyi ja on odotellut innostuksen löytymistä jo kuukausia. Taitaa jäädä pieneksi ennen kuin valmistuu. Mä tykkään niin paljon enemmän kutoa vaikkapa vitosen puikoilla. :-)
    Ja hyvä idea tuo liikennesääntöpalaute. Toivottavasti edes se pappa vähän viisastuu. Helposti tulee (mun ainakin) kirottua vaan itsekseen eikä siitä kukaan muu viisastu. :-)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva setti.

    Niin kauan, kun ainoa tyyli liikenteessä on ajaa kaasu pohjassa mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen ei ole mitään toivoakaan, että huomioitaisiin muut liikenteessä olijat ja ehdittäisiin tarkkailla, mitä tapahtuu. Puhumattakaaan siitä, että vauhdin huumassa muistaisi katsella liikennemerkkejä ja noudattaa ilmiselviä sääntöjä.

    VastaaPoista
  8. Hyvin käy kuvasta ilmi kauniit asusteet. Ihanaa lankaa olet käyttänyt ja nuo ruusukkeet ovat ihania yksityiskohtia. Kyllä kelpaa pienen ulkoilla uniikeissa asusteissaan!

    Kammottavia nuo ”teiden kuninkaat”. Voisivat miettiä, miltä tuntuisi elää omallatunnollaan pahimmassa tapauksessa jalankulkijan kuolema! Mielestäni teit hyvin, kun ongit papan tiedot selville ja lähetit postia!

    Kamala tilanne, josta tuli mieleeni tätini kohtalo. Hän jäi liikennevaloissa pakettiauton alle noin vuosi sitten. Kuljettaja oli kuulemma aika shokissa, mutta minä en osaa tuntea edes sääliä häntä kohtaan. Itse asiassa toivon, että hän kärsii koko loppu elämänsä! Tätini on edelleen sairaalassa ja toivo elpymisestä on aika olematon.

    Hän makasi koomassa useita kuukausia, kunnes tuli tajuihinsa, mutta hän ei elä enää tässä maailmassa. Ei puhu, ei tunnista ketään.

    Anteeksi avautuminen, mutta tuollaisilta tiepelleiltä pitäisi ottaa kortti tilapäisesti pois ja pistää autokouluun uudelleen.

    VastaaPoista
  9. *marjuska*: Kiitos, mullakin tuntuu nuo paksummat puikot istuvan paremmin käteen ;)

    Neferi: Jep, täällä olis autokouluillakin kehittämisen paikka tuon asennekasvatuksen suhteen ja jokaisen autoilevan vanhemman kannattais miettiä minkälaista esimerkkiä antavat kuskeina lapsilleen sen 18 vuoden ajan ennenkuin lapsi hankkii oman ajokortin...

    Elegia: Kiitos! =)
    Hirveä tuo sinun tädin tapaus =(
    Mun vaari ajoi joskus kauan sitten, jonkun laitapuolen kulkijan yli autolla, tyyppi oli kaatunut tielle kahden auton välistä.
    Vaarini vika se ei missään tapauksessa ollut mutta sai siitä niin pahan trauman, ettei eläessään istunut ratin taakse.
    Mummi joutui vanhoilla päivillään käymään autokoulun...
    Mut joo kyllä suurin osa onnettomuuksista olisi vältettävissä ihan sillä, että ollaan hereillä liikenteessä!

    VastaaPoista
  10. Upeita juttuja oot jälleen saanut aikaiseksi. Onhan se totta että ikä-ihminen ja auto voi olla aika vaarallinen yhdistelmä...meidä vaari oli just tuommoinen vanhoilla päivillään ajeli pitkin jalkakäytäviä ja ojia ja joskus jopa vastaantulevien kaistalla ja kun yritin että älä aja anna mä ajan vastasi että ei lapset ole ennenkään saaneet autoa ajaa(olin silloin ehkä 35...)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...