Taas reissussa, tällä kertaa kone lennätti meidät Portugalin helteisiin.
Voi kun sitä osaisi ottaa lentomatkat yhtä rennosti.
Mä suorastaan vihaan lentämistä, 200 ihmistä sardiinipurkissa, yli kymmenen kilometrin korkeudessa ja tällä kertaa oikein ennätysahtaassa koneessa on vain jotenkin täysin luonnoton matkustustapa.
Kohteemme oli pieni kalastajakylä Alvor, heti alkajaisiksi vuokrasimmekin auton neljäksi päiväksi. Se osoittautui varsin hyväksi ideaksi, koska hellettä oli 36-38 astetta ja ainoa kunnollinen ilmastointi noina päivinä löytyi siitä autosta. =)
Heti auton saatuamme suuntasimme kohti Lissabonia.
Kuvassa kaaren takana näkyvän pitkän kävelykadun tutkiminen sivukujineen sai yhden päivän hujahtamaan varsin joutuisasti ja matkalaukun lihomaan muutamalla kilolla.
Patsaissa ja suihkulähteissä on vaan jotain, mikä saa kuvausvimman päälle. Tämäkin patsas oli oikein poikkeuksellisen kuvauksellinen... =)
Yhtenä iltapäivänä ajettiin läheiseen Albufeiran lomahelvettiin ihan vaan nähdäksemme oppaan mainostaman ostoskadun. Sen reissun parasta antia oli yhden talon edustalle rakennettu hiekkapatsastaidenäyttely. Osa patsaista oli vielä kesken kuvassa hieno yksityiskohta, joka toistui useammassa kohdassa.
Mitäköhän noille muuten käy, kun sataa?
Vikan autollisen päivän vietimme Sagresissa ja "Maailman laidalla". Kuvassa MannerEuroopan läntisimmät kalliot. Näitä maisemia katsellessa en yhtään ihmettele miksi aikanaan tätä paikkaa pidettiin maailman laitana.
Karua asumista Atlantin rannalla, ei ihme että tämäkin asumus on hylätty aikaa sitten.
Varsin kauniita ja kuvauksellisia nämä raniot ovat.
Arvaatteko mitä tässä myymälässä oli kaupan??
Näitä ihania lautas-/keramiikkapajakauppoja oli vaikka kuinka paljon, harmi vain ettei ehditty pysähtymään yhdessäkään.
Toisaalta matkalaukut naukui saumoistaan ja hipoi painorajoja jo nyt, eli parempi tällä kertaa näin... =)
Tässä yksi tuliainen, jota olisin halunnut raahata matkalaukullisen Suomeen, Lime Calippo.
Niin hyvää!!! Ihan paras kesäjätski ikinä!
Hmmm... Nyt alkoi tekemään mieli jätskiä, täytyy mennä penkomaan pakastinta. =)
8.7.2011
23.6.2011
Viikko 22: Äidiltä tyttärelle
Mun melkein kymmenen vuotta vanha pohjepituinen salsahame sai uuden elämän tyttären mekkona.
Hame jäi raskauden jälkeen pieneksi vyötäröltä (yllätys... =/).
Viime kesänä poistin hameesta ylimmän palasen ja ompelin tilalle resorin, jokin siinä tökkäs ja jäi käyttämättä.
Nyt purin resorin pois ja ompelin varsin eksoottisesta kankaasta yläosan.
Yläosan kukkakankaan ostin joskun alkuvuodesta Eurokankaasta. Kangas löytyi askartelukangaslaarista ja keveyden takia ei paljoa maksanut. Vasta kotona avasin taitellun palan ja yllätys oli melkoinen, kun kangasta olikin melkein 4 metriä!!
Kangas on ihanan ohkaista puuvillaa mutta yksinään vähän turhan kirjavaa.
Hihansuita ja kaula-aukkoa varten leikkasin aikaisemmin poistetusta vyötäröpalasta vinonauhaa. Kaula-aukkoon tein tällä kertaa tuollaisen nyöritetyn halkion helpottamaan päälle pukemista. Nyöri on alkuperäisen hameen vyötärönkiristysnaru. Narun päihin lisäsin puuhelmet pikkuneidin iloksi. =)
Helmaosan rypytin framilonnauhalla yläosaan sopivaksi.
Yläosan kaava on oma.
Mekko läpäisi erinomaisesti tärkeän pyörähdystestin. =)
Pituutta mekolla on sen verran, että ajattelin sen olevan lähinna ensi kesän mekko mutta neiti olikin sitä mieltä, että pituus on just hyvä.
Näillä pyörähdyksillä toivotamme hyvää Juhannusta kaikille!
Toivottavasti edes jossain päin Suomea saadaan aurinkoinen Juhannus...
19.6.2011
Viikko 21: Pikeemekko
Uusimmassa Moda-lehdessä oli kiva kellohelmaisen mekon kaava, just sellainen jota olen halunnut.
Kangas on samaa Eurokankaan pikeekangasta, kuin aikaisemmassa kesämekossani mutta eri väristä. Väri ei ole järin kesäinen mutta tykkään tuosta vihreästä kovasti. Kaulus- ja hihakaarrokkeiden ruutukangas on peräisin vanhasta tunikastani, josta taannoin ratkesi hihasauma, enkä ole jaksanut sitä korjata. Hyvin toimii kierrätettynä tässä hameessa. =)
Kerrankin kaavan koko oli täydellisen oikea muuten mutta hihakaarrokkeet teen seuraavalla kerralla 1-2 kokoa isommiksi.
Ja jos joku aikoo tehdä tuon saman mekon, niin ompeluohjeet ovat virheelliset ja puutteelliset. Itse tein ihan käsittämättömän mokan hihakaarrokkeiden kanssa, kun noudatin ohjetta. Jouduin leikkaamaan hihaosat uudelleen ja ompelin nuo omasta päästä huomattavasti paremmin.
Malli siis lehdestä Moda 3/-11.
Uudistunut Moda on mielestäni onnistunut erittäin hyvin muutoksessaan. Sisältä lehti on siisti ja selkeä ja uusimman lehden vaatteistakin tahtoisin lähes jokaisen.
Kansi sen sijaan ei saanut täysin varauksetonta ihailua osakseen, täytyy odottaa pari seuraavaa numeroa lisää katsoa, kuinka uusi tyyli toimii jatkossa.

13.6.2011
Mini Angry Bird
Kaveri oli meillä viikonlopun kylässä ja tykästyi kovasti tytölle tekemääni Ängri böödiin, joten eilen illalla telkkarin ääressä väsäsin hänelle ihan oman tipun. =)
Kaveri kertoi olevansa koukussa kyseiseen peliin ja hänen mielestään ihan paras on tuo musta tipu, joten sellaisen virkkasin.
Tällä kertaa tein minikoossa ja laitoin pikalukon töyhtöön kiinni, joten voi käyttää avaimenperänä tai laukkumaskottina.

12.6.2011
Viikko 20: Ängri bööd
Pikkuneiti himoitsi ensin virkattua munamiestä mutta jokin aika sitten keksikin, että tahtoo virkatun Ängri böödin. Kunnon äitinähän sellaisen sitten virkkasin. =)
Näitähän on jo parissakin blogissa näkynyt ja Ravelrystakin löytyy ilmaiset ohjeet koko lintukatraalle. Halusin tehdä tästä vähän isomman joten päätin unohtaa muiden ohjeet ja aloin virkkaamaan omasta päästä. En ole ikinä ennen virkannut palloa, pari hattua kylläkin, joten yrityksen ja parin erehdyksen jälkeen tajusin kuinka yksinkertaisesti pallo todella syntyy.
Kuvissa tuo nokka korostuu jotenkin oudosti, livenä se on paljon sopusuhtaisempi. Silmissä on mustat napit ja täytteenä vanua, muuten koko komeus on virkattu enempi vähempi ikivanhoista jämälangoista. Kaikki langat ovat villaa ja virkattu 2,5 koukulla, jotta sain mahdollisimman tiukkaa silmukkaa, että vanut eivät puskisi läpi.
Värien suhteen kävi hyvä tuuri, että just tämän linnun värit löytyi varastosta, sitä mustaa tipua varten olisi myös langat, joten katotaan jaksanko vielä sellaisen väsätä kaveriksi.
Neiti tosin ilmoitti juuri, että haluaa possuja, valisti vielä mitä värejä niihin tarvitaan. =D

11.6.2011
Viikko 19: Turkin matka
Edellinen viikko meni matkustaessa, eikä mitään käsityötä tullut valmiiksi, vaikka virkkuutyö oli mukana.
Hotelli oli oikein kiva, todella hyvä ravintola ja isona plussana hotellilla oli melko iso lasten leikkialue kolmella pomppulinnalla ynnä muilla mukavuuksilla varustettuna.
Hotellista löytyi myös uima-allas, jossa pikkuneiti pulikoi isänsä kanssa päivittäin. Kävin minäkin kerran!
Tässä kuvassa on meneillään rapukäännös... (älkää kysykö enempää... =D)
Pari retkeä tehtiin, joista ensimmäinen oli Jeeppisafari. Yhteensä parisenkymmentä jeeppiä ajeli välillä offroadina ja välillä nähtävyyksiä katsomassa. Kivaa oli, varsinkin autojen välinen vesipyssysota. =D
Yksi jeeppipysähdyksistä oli vesiputous.
Toinen pysähdys oli Jeesusranta. Kuvassa on kymmenisen metriä leveä ja pari sataa metriä pitkä hiekkasärkkä.
Teimme myös pari maisemapysähdystä ja pari ruokailupysähdystä.
Toinen päiväretki tehtiin Rhodokselle, kun kohteestamme oli sinne vain tunnin matka.
2000 vuotta vanhat kreikkalaiset rauniot, "Ketä kiinnostaa..."
Puluja, "Jee!! Nää on kivoja!"
Se mitä Kolossista on jäljellä, eli jalansijat niiden päälle rakennetut patsaat. Tuosta oli vaikea saada kuvaa, joka kertoisi kuinka valtava patsas on joskus ollut, mutta valtava se oli!
Väsynyt pieni matkaaja. =)
Tässä vielä kuva vesipuistosta, jossa kävimme virkistäytymässä reissun kuumimpana päivänä ja kuinkas ollakkaan minä poistuin puistosta muistuttaen keitettyä rapua...
Paluu Suomeen oli oikein mukava, eikä tarvinnut kärsiä ilmastoshokista, kun täälläkin on tällä viikolla ollut mukavan helteistä. =)
Kasvimaa olikin ikävämpi yllätys, kun monta päivää meni tuholaisten torjunnassa ja rikkaruohojen repimisessä, eikä se urakka ole vieläkään ohi...
10.6.2011
Viikko 18: Kesämekko
Terveiset Turkista ja hyttysten valtaamalta takapihalta, siinä ne kaksi paikka, jotka ovat nielleet kahden viikon ajan lähes joka minuutin ajastani.
Näistä kuitenkin lisää myöhemmin, tähän väliin esittelen ennen reissua korjatun kesämekkoni.
Mekko on itseasiassa ommeltu jo viime kesänä mutta valmiina totesin tuon kukallisen yläosan liian isoksi. Otin mitat ja korjasin ja valmiiksi ommeltuna sovitin. Yllätys yllätys, olin tehnyt "pienen" ajatusvirheen ja tällä kertaa kaulus oli vähän turhankin avonainen, en ollut ottanut huomioon noin neljän sentin nauhakujaa...
Pari viikkoa sitten sain vihdoin korjattua yläosan ja nyt istuukin täydellisesti. =)
Alaosan harmaa "Lacostetrikoo", eli sellaista Lacosten paidoista tuttua trikoota, on Eurokankaasta. Aika kiva materiaali ja antaa sporttisuutta mekolle.
Yläosan kukkakangas on myös Eurokankaasta ja sellaista hyvin joustavaa neulosta, en tarkaan tiedä mikä sen virallinen nimi on. Kukkaosan alla on vuorena tuota samaa turkoosia trikoota, jota on myös nauhoissa, se on ostettu joskus muinoin Kangastukusta.
Niskaan laitoin nauhojen päihin painoiksi ja koristeiksi tuollaiset lasinpaloilla koristellut savihelmet, niistä tuli turhan epätarkka kuva mutta antaa olla...
Kaava on vuoden takaisesta Modasta, en jaksa kaivaa tarkempaa numeroa.
Tällä hetkellä täysin varjossa oleva mittari näyttää 31 astetta, minä istun sisällä ilmastointilaitteen alla.
Kaksi viikko hellettä ja tuntitolkulla ulkona oloa alkaa riittämään, pää on välillä jäähdytettävä ja sitten taas jaksaa nauttia auringosta ja lämmöstä. =)

22.5.2011
Viikko 17: Marimekkomekko
En ole suurimpia Marimekon ystäviä mutta punainen Mini Unikko on kiva, varsinkin kun oli vielä alennusmyynnissä. =)
Tämän mekon tein tarhan kevätjuhliin. Helma siis Marimekon Mini unikkoa ja alempi helma on valkoista vuorikangasta. Vuoren helma on reunustettu itse tehdyllä vinonauhalla helman kankaasta. Yläosa on tehty Kangastukun trikoosta.
Kaava on oma. Helma on täysi ympyrä ja vuori leikattu helman avulla 5cm kauttaaltaan pidemmäksi. Yläosa on piirretty mittanauhan avulla vapaalla kädellä. Hihat on myös ilman kaavaa leikatut koekappaleet, onnistuivat kohtuullisen hyvin.
Vyötärölle ompelin vihreän satiinivinonauhan, sattumalta löytyi varastosta lähes täsmälleen saman väristä, kuin Unikkokankaassa olevat vihreät kukan keskustat. Samaa vihreää on myös hihojen reunaan ommellut kapeat satiininauhat.
Pieni mutka matkaan tuli, kun vuoresta tuli ensiyrittämällä liian pitkä. Olin aluksi suunnitellut erilaisen helman ja kun muutin lennosta suunnitelmaa, en tajunnut tarkistaa vuoren pituutta, vaan tein mekon valmiiksi ja tajusin virheen vasta sovituksessa.
Ei muuta kuin ratkoja kouraan ja vinonauha irti, helman mittaus uudestaan ja vinonauhan ompelu uudelleen kiinni.
Taakse ompelin piilovetoketjun. en halunnut silittää yläosan reunaan tukikangasta, joten käytin yli jääneen vinonauhan tereeksi halkaisemalla sen kahtia. Näin ei vetskari venytä trikoota kupruille ja tere piilottaa vetskarin nätisti. Varsinkin trikooseen kun ompelee vetoketjua, niin kannattaa harsia!!
Itse olen kantapään kautta senkin joutunut opettelemaan...

16.5.2011
Viikko 17: Piha
Muutama kuva siitä mitä parin viikon aikana olen pihahommissa saanut aikaiseksi.
Kasvihuoneen ympärille rakensin istutuslaatikoita. Meillä on niin savinen maa, ettei siinä onnistu kasvimaan pito. Ei ainakaan täysin amatööriltä. =)
Etumainen matala on mintuille, viherminttua, piparminttua ja suklaaminttua.
Kasvihuoneeseen on juuri siirretty tomaatit, kurkut ja paprikat, sekä chili.
Kasvihuoneen takana on laatikko, jossa on tarkoitus kasvattaa varjostuskasveja estämään pahinta auringon paahdetta kasvihuoneeseen. Ensimmäisenä laitoin koristekurpitsoita.
Kolme isointa laatikkoa takana ovat erillaisille kaaleille, sipuleille, porkkanalle, punajuurelle, maissille, herneille, yms. Yhteen nurkkaan lätkäsin jopa pääsiäisohran ja katson mitä siitä tulee. =D
Olen ollut kahden vaiheilla, öljyänkö laatikot ruskeiksi, vai annanko ajan harmaannuttaa tuon puun...?
Koristekurpitsat.
Kasvihuoneen taakse istuttelin Jalokuunliljoja, josko nuo joku vuosi vielä rehottaisivat sen verran leveesti, että pitäisivät rikkaruohot poissa.
Viime syksynä istutettujen kirsikkapuiden alta kuorin pinnat pois ja laitan juurikankaan alle ja päälle jotain katetta. Näyttää siistimmältä ja pitää rikkaruohot poissa puun juurilta.
Tuossa pieneltä näyttävässä hommassa oli ihan älytön työ, maa oli niin kuivaa, ettei meinannut saada lapiota uppoomaan.
Tässä on pieni rinne, jonka ympäri olisi tarkoitus rakentaa muuri, sit joskus kun jaksaa.
Nyt tähän on istutettu keltainen vadelma, ja pensasmustikka.
Vieressä on myös naapurilta saadut kaksi mustaviinimarjaa ja mökiltä tuotu raparperi, ne odottelevat lopulliselle paikalleen istutusta.
Täksi kesäksi yrtit pääsivät parvekkeelle. Tuossa kolmijalustalla on tyttäreni omat kylvöt, basilikaa, sitruunamelissaa ja herneenversoja. Laatikossa on mun punainen basilika, ananassalvia, sitruunatimjami, oregano, rosmariini ja stevia.

Kivikkoistutukseni saivat uudet perheenjäsenet, kaksi särkynyttä sydäntä, joka kukkivat parhaillaan todella kauniisti. Lapsena meillä oli pihalla samanlainen ja muistan kuinka keväällä odotin kukkimista, jo silloin pidin näitä kukkia lumoavan kauniina.
Täksi kesäksi yrtit pääsivät parvekkeelle. Tuossa kolmijalustalla on tyttäreni omat kylvöt, basilikaa, sitruunamelissaa ja herneenversoja. Laatikossa on mun punainen basilika, ananassalvia, sitruunatimjami, oregano, rosmariini ja stevia.
Parvekkeen pöydällä kukkii kiinanruusu ja viereiseen saviruukkuun on kylvetty kurkkuyrttiä.
Näiden lisäksi olen tuntikausia uhrannut rikkaruohojen kanssa taisteluun, haravointiin, lannoittamiseen ja erityisesti aikaa on mennyt projektiin, joka tulee tytön iloksi, siitä enemmän myöhemmin valmistuessaan. =)
Lopuksi vielä ISO kiitos leijonille!!! Taas nousi kansallinen itsetunto taivaisiin ja jostain jännästä syystä sitä saa maailmanmestaruuden myötä energiaa ja hyvää mieltä itselleenkin. =D
7.5.2011
Viikko 16: Ulkoilupuku
Hiljaiseloa tässä osoitteessa. Pihatyöt nielee tällä hetkellä niin paljon aikaa ja energiaa, ettei iltasella jaksa juuri edes konetta avata, puhumattakaan, että ompelisi tai neuloisi jotain.
Tänään aamulla tuli tehtyä pikaompeleena jumppakassi, johon aplikoin tytön tarhakaverin nimen ja sujautin sisälle lahjan, joka toimitettiin tänään synttärikutsuille. Valitettavasti kiireessä unohdin kuvata sen pussukan, siitä tuli oikein kiva. =)
Sitä vastoin sain vihdoinkin kuvattua työllä ja tuskalla valmistuneen ulkoilupuvun.
Takin kaulusrakenne tuotti melkoisesti päänvaivaa, kun kaavat ovat pääosin omasta päästä. Jakkurakenteeseen otin mallia jostain vanhemmasta Suuri Käsityölehden lasten takista ja housuihin otin kaava-apua toisesta muutaman vuoden takaisesta Suuri Käsityölehdestä, kaava oli ulkohaalarille, jonka muokkasin henkselihousuiksi.
Polvissa on kaksinkertainen kangas ja heijastintereet. Pyllyn päällä on myös liukurin mallinen tuplakangas ja lahkeissa tähden malliset heijastimet. Lahkeissa on kengän ympäri menevä kuminauha. Vyötäröllä on säädettävä kuminauha.
Mulla oli visio sporttisesta takkimallista, jossa on tuollainen kaksoiskaulus. Kaulus loppujen lopuksi onnistuikin ihan hyvin mutta kaikki muu takissa sitten tökki. Edessä alla on vetoketju ja päälle oli tarkoitus tulla nepparilista, vaan eipä kappaleet yltäneet päällekkäin, joten tuollainen lipare toimittaa neppilistan virkaa. Takki jäi vähän liian lyhyeksi, sen vuoksi tein parin sentin lisäsuikaleet helmaan, pelasti se vähän mutta...
Taskut ärsyttävät, kun pömpöttävät tuolla tavalla. Hupustakin tuli pikkuisen liian iso. Kuvista ei nyt näy kunnolla mutta hupun malli on sellainen "lipallinen" eli antaa päässä ollessa pikkuisen häikäisysuojaa. Hupussa on myös kuminauhakiristys, kuminauhakuja kulkee vuoressa kiinni, vuoren ja kuoren välissä, joten kiristäminen ei näy päälle päin.
Hupussa ja kauluksessa on heijastintähdet ja selässä on kolme tähteä. Hupussa, selässä ja hihoissa on heijastintereet.
Housut ovat olleet jo pari viikkoa käytössä ja väriero on huomattava. =)
Hihassa on sisällä resori "tuulensuojana" ja takki sekä housut ovat molemmat vuoritettu ohuella valkoisella trikoolla. Hihoihin ja lahkeisiin olisi voinut laittaa liukkaampaakin vuorikangasta mutta ajattelin, että trikoo on mukavampi ihoa vasten, jos lämpöisemmillä ilmoilla pukua käyttää shortsien ja lyhythihaisen päällä.
Kauluksessa on ohut fleece vuorena.
Kankaat ovat Eurokankaan wertexiä, vuoret Eurokankaan trikoota, heijastintähdet ja -tereet, sekä saumateippi Kangastukusta, nepparit joskus Huuto.net-paketin mukana saadut ja loput kumpparit ja nipsuttimet Tikatasta.
Yhteenvetona voisin sanoa, että housut olivat oikein mukavaa ommeltavaa ja melko helpot mutta toi takki...!
Aluksi oli ihan selkea ajatus mitä olen tekemässä ja kaavatkin sain leikattua ihan sujuvasti mutta jossain vaiheessa kappaleiden palapeli vaan vei voiton mun hermoista ja oli pakko jättää takki ompelupöydälle odottelemaan uutta intoa. No, valmista tuli ja ensi vuonna taidan ostaa ihan kaupasta valmiin puvun. =D
Tunnisteet:
housut,
lasten vaatteet,
ompeleet,
takit,
ulkovaatteet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)